Navi



kuva: Piia Kinnunen

FI KVA-m, VMM-21 Nox Infinita Athene Noctua
(Sharraque Asvinn x Yuzak Suspiria)

Navi, tuo pentueen pieninpänä syntynyt,pentulaatikossa nimen Amy (tai Pikku-Amy) saanut hytkypyllyinen hörökorva on tyttö, jonka lähettäminen maailmalle tuntui sydäntäriipivän vaikealta ajatukselta. Ei siksi, että se olisi ollut "pienin ja surkein" vaan siksi, että se oli pienestä koostaan huolimatta erittäin määrätietoinen, korken tahtotilan ja poikkeuksellisen voimakkaan vietin omaava kestävä, sähäkkäliikkeinen ja äärettömän ketterä tyttö.  Se oli jo tuolloin Special Gem.  Naville olisi ollut vientiä ulkomaita myöten, mutta viikko viikolta alkoi tuntua paremmalta ajatukselta jättää tyttönen kotiin kasvamaan veljensä kanssa. Sekalaumassa eläminen, vaikka siihen kuuluukin omat kommervenkkinsä, ei tuntunut mahdottomalta ajatukselta, sillä tilojen puolesta väliaikaiset erityisjärjestelyt ovat helppo toteuttaa ja lisäksi aikaisempien koiriemme kanssa olimme tottuneet sekalaumaan. Näin Mini-Navi jäi kotiin ja huomaamme säännöllisin väliajoin sen olleen täydellinen ratkaisu. 

Navi suhtautuu vieheeseen terrierin raivolla. Se iskee hampaansa muovin läpi ja taistelee siitä viimeiseen asti.  Vieraat ihmiset Navi kohtaa iloisesti koko koira mutkalle kiertyen, vimmatusti heiluvaan häntäänsä sotkeutuen. Hihnassa Navi kulkee kauniisti eteenpäin liidellen, kunnes silmänsä osuvat jänikseen tai oravaan. Naapurin kissakin riittää.. Muutos eteerisestä keijukaisesta saaliin perään hinkuvaan sähikäiseen tapahtuu nanosekunnissa ja se onnistuu yllättämään itseni joka kerta!

Navi on luonteeltaan avoin ja ystävällinen, ihmisiä mielistelevä, iloinen koira. Laumassa se pitää kuningatarmehiläisen valtikkaa talon ainoana narttuna ja kulkee poikalaumassa kuin kala vedessä. Navi tulee hyvin juttuun vieraiden koirien kanssa kokoon tai turkin määrään katsomattta. 

Harrasteissa Navi on osoittanut nopeaa omaksumiskykyä, kestävyyttä, paloa, tahtoa ja osaamista. Noin puolen vuoden välein tuleva juoksuaika on luonut omat haasteensa määrätietoiseen ratajuoksun harrastamiseen, mutta se ei onneksi iloista tyttöämme ole haitannut.

Navin erikoisominaisuutena mainittakoon se, että Navi ei kuppiin sylje. Talon ensimmäinen koira, joka syö AIVAN KAIKEN mitä sille annetaan. Siitä liikanimi Etelän Hetelmä, sillä mitä eksoottisempi hedelmä tiedossa, sen innokkaammin sen häntä viuhuu ja hymy nousee korviin. Iloinen tyttö, jonka kanssa ei koskaan ole kurjaa. Navin ilo tarttuu!