maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tyhjältä tuntuva talo


Kaikki pennut ovat nyt onnellisesti uusissa kodeissaan ja talo tuntuu tällä hetkellä todella tyhjältä. Pentujengiarjen pyörittäminen on muuttunut kahden kotiinjääväksi valikoituneen yksilön opettamiseen hihnaulkoiluun ja talon tavoille. Kahden pennun jättäminen kotiin on jo nyt osoittautunut napakymppiratkaisuksi, sillä lapset pitävät toisensa kiireisenä ja aikuiset saavat, niin halutessaan, olla myös rauhassa omissa oloissaan.

Uudet omistajat ovat ainakin näin ensitutustumisten jälkeen olleet hyvin tyytyväisiä pentuihinsa ja siihen, miten mutkattomasti ne ovat uuteen elämäänsä asettuneet. Meille oli oleellisinta löytää temperamentiltaan oikea pentu oikeaan laumaan ja vaikuttaisi siltä, että onnistuimme tässä hyvin. Saphira on sujahtanut saksanseisojalaumaan sujuvasti, eikä Sitkullakaan kuulu olevan ongelmia laumassa, jossa vastassa oli whippetejä, unkarinvinttikoira ja porokoiria. Muiden pentujen kodeissa olikin vastaanottokomiteana jo ennestään saluki tai useampi ja myös näissä kodeissa yhteiselo on alkanut iloisissa merkeissä.

Melkoisen paljon ajatuksia on mahtunut päähän viikonlopun aikana, kun laitettiin kahdeksan viikon projektille piste ja käännettiin sivua pentueen kasvattamisen seuraavaan lukuun, jossa pyrimme olemaan uusille omistajille tarvittaessa läsnä niin paljon, kuin vain välimatkoista huolimatta voimme. Onnea ja iloa pennuille uusiin koteihinsa! <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti